Nimi Ivan Tykki

Teos Rispaskaa

ISBN 978-952-498-736-3

Kustantaja BoD

Kustantajan nettisivu www.bod.fi

ARVOSTELU

Ripaskaa on dekkari, ehdottomasti. Kirjoittaja Ivan Tykki on suomalaisen opettajan ja venäläisen liikemiehen poika joka harrastaa kirjoittamista.



Harrastaa kirjoittamista on hyvä ilmaisu, sillä en millään muotoa pysty pitämään teosta ammattimaisena. Kirjoittaja tekee aivan liikaa klassisia virheitä, kuten toiston. Toisto saattaa toimia hyvänä tehokeinona, mutta tässä tapauksessa pelkästään toistoa karsimalla oltaisiin teoksesta saatu 50s lyhempi.



Juoni on hyvinkin tavallinen, siinä näkyy selvä harrastelijamaisuus. Isona plussana teokselle voi antaa sen realistisen tavan kuvata Suomalaisi ja Venäläisiä, kuvaus tulee hienosti näkyviin juuri dialogin kautta.



Olisi mielenkiintoista tietää missä päin Suomea Ivan tykki on asunut, sillä myös teoksen ensimmäisestä kappaleesta pitää antaa plussaa sen hienon dialogissa esiin tulevan murteen käytön. Murteen käyttäminen on hyvinkin vaativaa jos ei itse luonnostaan jotain murretta hallitse.



Kirjan hahmot ovat tavallisia jopa niin tavallisia, että alkaa puuduttaa, jokainen klassinen hahmo löytyy teoksen sivuilta aina poliittisesti ajattelevaan nuoreen ikävästä siivoojasta joka ei arvosta ketään. Tai no arvostaa, omaa työtään.



Alussa toin ilmi sen, että teos on ehdottomasti dekkari juuri sen klassisen luonteen vuoksi, ei ole mitään syytä epäillä teosta miksikään muuksi, kuten vaikka runokokoelmaksi. Toivottavasti kirjoittaja jatkaa kirjoittamista, häneltä saattaa joskus tulla vielä tajunnan räjäyttävä murha mysteeri. Mutta aikaa siihen menee, kirjoittaja on kuitenkin nuori 1987  syntynyt joten kirjailijan ura ei ole pois suljettu, mutta kuten kaikilla aina hiomista riittää.



Toivotaan, että seuraava teos on harkitumpi ja mielikuvituksellisempi kuin tämä.